Loma ja raudun pyyntiä

Kirjoittelen tätä mökiltä Utsjoelta. Nyt on viikon loma ja kalakohteena tunturirautu. Huomenna aamupäivästä pitäisi nousta tunturiin ja kokeilla josko ne raudut minun ja kavereitten pilkkiin iskisi. Tuossa kokeilin viime keväänä edustajalta saamaani amerikkalaista pilkkiä. Erikoinen peli, sen kun kastaa veteen, niin jo aloittaa viehe punaisen vilkkumisen. Tuskin tuolla kaloja tulee, mutta voihan sen upottaa menomatkalla hankeen, jos tulee lumituisku, niin eiköhän se toimi majakkana kotimatkalla. Teno on jäässä, mutta yhtään kelkkaa ei ole mennyt ainakaan meidän kohdalla jäällä. Koiravaljakkokilpailukin oli siirretty eri reitille heikkojen jäitten takia.
Tässä samalla olen miettinyt uusia aiheita omasta lohenkalastuksesta. Josko kertoisi lohen soutukalastuksesta, miten minä sen teen. Eli se ei ole ainoa, oikea tapa soutaa lohta. Mutta uskon kuitenkin että jotain siinä on oikeinkin, kun välillä lohikin on hyväksynyt tyylini. pitää tässä vain jäsennellä aihetta. Lisäksi tuo päiväkirjatyylinen kerronta omista kalastuskokemuksista ja kommelluksista jatkuu jossakin muodossa.


Sitten ihan todelliseen legendaan. 1970 luvulla satakieli oli asuuntunut Tenon varrelle, sattui olemaan tosi hyvä lohivuosi. Eletään muuttaessa satakieli lauloi Boca-rullan pärinää. Tämä on tosi.

Nyt on kello 23.04 pitää laittaa kirjoitukseen kun tuo blockerin kello näyttää vissiin Vanuatun aikaa, enkä ole löytänyt kohtaa mistä se muutettaisiin.

Ensimmäinen lohi ja sille jatkoa

Oli heinäkuun alku ja olimme taas tulleet kaverini kanssa Tenolle. Asuinpaikka oli sama Kordsamin mökki, jossa edellisenäkin vuotena olimme majoittuneet. Kalastuspaikkakin oli sama, eli Yläkönkään alusta, Kuusiniemi ja Borsenväylä. Välittömästi kello seitsemän illalla aloitettiin soutu ja pitkälle yötä soudettiin kaverin kanssa mitään tapahtumatta. Aina rantaan tullessamme Olli oli aina laittanut uudet vieheet valmiiksi uusiin vapoihin, eli valittömästi vuoron tullessa jatkoimme yrittämistä. Vapoja oli pyynnissä kolme, yksi perässä ja kaksi laidoilla nojaten vapatelineen virkaa hoitaneisiin nelituumaisiin nauloihin. Vapoina oli kolme Ollin lasikuituista vapaa kaksi rottinkivapaa ja yksi alumiininen jäykkä vapa.
Muutaman tunnin levon ja ruokailun jälkeen olin taas valmis uuteen koitokseen. Kaverini ei jaksanut lähteä, vaan jatkoi lepoaan. Olli sen sijaan lupautui kaveriksi. Perävapaan ja toiseen sivuvapaan laitettiin puukalat ja perhoksi valittiin Mar Lodge kaksihaarainen kokoa 2. Minä soudin edestä ja Olli takaa, kaksilla airoilla soudettiin sen vuoksi että Olli opasti minua soudussa, eli tein samat liikkeet airoilla kuin hänkin. Kuusiniemen kärkeen niin sanottuun Lean kuoppaan päästyämme rottinkinen teleskooppivapa, jossa oli siimanpäässä perho, notkahti hieman, samassa Olli teki muutaman nopean aironvedon ja huusi että kala kiinni. Olli laittoi vavan putkeen, joka oli sijoitettu veneen sisäpuolelle laitaa vasten. Samalla hän otti toisen tyhjän vavan ja antoi sen minulle kelattavaksi, itse hän kelasi toisen tyhjän vavan siimat sisään. Kala oli pari- kolmekiloinen pitti, pienihän se oli, mutta näytti minusta suurelta verrattuna aikaisempiin saaliskaloihin, jotia olin saanut virvelillä. No, kala väsyi nopeasti ja niin ensimmäinen lohisaaliini nostettiin veneeseen. Rantaan tultuamme kala perattiin nopeasti ja laitettiin saman tien suolaan vanhaan vaneripyttyyn, joka upotettiin maahan kaivettuun kuoppaan. Tuohon aikaan ei pakastimia ollut lähitienoolla. Olin varsin innoissani tuostakin kalasta, mutta lisää oli luvassa. Muutaman tunnin päästä taas lähdimme Ollin kanssa laskemaan. Perhoja oli nyt kaksi tuo sama Mar Lodge ja toiseen vapaan Olli oli sitonut Silver Doktorin. Borsejoen kohdalla sitten toinen perhovavoista notkahti kerran kunnolla Olli oli nyt soutumiehenä edessä ja minä sain pidellä perää vapamiehenä. Olli veti taas muutaman nopean aironvedon ja minä koitin hädissäni muistaa miten Olli oli toiminut edellisen kalan kanssa. Nyt kala tuntuikin isommalta. Kala oli veneen alapuolella ja sen takia Olli huopasi alavirtaan niin kovaa kuin suinkin kerkesi, minä kelasin vanhalla Boca-rullalla siimaa sisään, tai eihän se siimaa ollut vaan perhorullissa käytettyä pumpulilankaista pohjasiimaa. Kala tyuntui tulevan samalla venettä kohti. Lähelle venettä päästyään kala hyppäsi ilmaan ja silloin näin ettei ihan poikasesta ollutkaan kyse. Kala jatkoi ylävirtaan ja Boca-rulla piti iloista pärinää. Laskimme kalan kanssa Borsen väylän, Bogdanoffin suvannon ja Tsuntsan nuorrin ja Olli sanoi että koukataan kala paddasuvannon akanvirrassa. Siinä akanvirrassa kala sitten ensimmäisen kerran kääntyi kyljelleen ja teki vielä yhden syöksyn jonka jälkeen kala oli valmis koukattavaksi. Olli koukkasi nopealla otteella kalan veneeseen. Samalla kun kala oli veneessä niin ottiperhona tällä kertaa toiminut Silver Doktor löysäsi kalan suupielestä. Olli otti silverin pois siimasta ja sitoi täysin erilaisen perhon tilalle. Ihmettelin tuota puuhaa, mutta tuohon aikaan ei ollut tapana että ottivieheitä näytellään muille, tieto pidettiin visusti salassa. Rantaan tultuamme kala punnittiin heti, painoksi osoittautui 13,5 kg. Näin oli alkanut todellinen lohenkalastajan matkani. Iso lohi oli saatu, mutta suurlohi vielä uiskenteli Tenon virrassa. Senkin aika oli tulossa, uskoin minä ja lupauduin jatkamaan lohenkalastustani.

Nyt piti minunkin siirtyä tähän blogimaailmaan.

Kolmekymmentäviisi vuotta sitten kaverini sai minut houkuteltua lohenpyyntiin Utsjoelle. Mitään käsitystä ei ollut lohenkalastuksesta. Pohjoisin paikka missä olin käynyt oli Ivalo. Kummissaan ajeltiin autolla Kaamasen jälkeen kun tie muuttui melkein kärrypoluksi, vastaantulevat piti kohdata ohituslevikkeillä. Ensimmäiset lumihuippuiset Norjan puolen tunturit näkyi Petsikkotunturin kohdalla ja muisto tuosta piirtyy joka kerta mieleen kun nykyään ajelen samalla kohtaa ja katselen samoja tunturilakeja. Tie siihen aikaan kulki Petsikkotunturin yli melkeinpä korkeimmalta kohdalta.
Perille päästyämme vastassa oli juuri TVH:sta eläkkeelle jäänyt vanha tielaitoksen kymppi, Olli Ylipaavalniemi. Olli oli mennyt tielaitoksen hommiin Utsjoelle vuonna 1956, eli samana vuonna kuin minä olen syntynyt. Olli oli tullut kaverilleni tutuksi edellisinä vuosina kun kaveri oli ollut rakentamassa mökkiä Kordsamiin ja samaan mökkiin meidänkin piti asettua asumaan viikon retkellämme. Kalastuspaikkamme kuitenkin sijaitsi Yläkönkäällä tarkemmin Kuusiniemessä eli Kuosjargassa, paikan nimi on oikeastaan Kuosniemi, mutta jostakin syystä ajan myötä se on muuntunut Kuusiniemeksi. Ollilla oli vene Kuusiniemen rannassa ja törmän päällä mökki, mökkiä kutsuttiin Punahongaksi. Pikkuisen alkoi naurattamaan kun ensimmäisen kerran näin mökin, se oli sellainen pahvimökki jollaisia oli laitettu TVH:n kuorma-autojen lavalla miehistönkuljetukseen, eli 2m X 1,5m, kamiina nurkassa ja kapeat istuinlaudat seinässä. No, tämähän oli vaan makuuhuone, ulkona oli tulipaikka istuinlankkuineen, joka ajoi takkahuoneen asiaa, mökin ulkoseinustalla pöydän tapainen hökötys joka oli keittiö, keittiössä oli plastiikka katto. Joen puolella oli sitten olohuone, penkki ja pöytä ja mukava näkymä Tenoon ja Norjan puolelle. Kun minä ihmettelin miksi mökkiä kutsuttiin punahongaksi, niin Olli sanoi että katsopas poika tuota ristilaudoitusta joka pitää pahviseiniä kasassa, aitoa lapin punahonkaa. Myöhemmin sain huomata että tuo mökki oli kullanarvoinen kun Tenolla tulee keskikesällä takatalvi, mutta siitä jossain myöhemmässä kirjoituksessa. Tuolla retkellä soudimme kaverini kanssa urakkaluontoisesti kaikkiaan viisi vuorokautta saamatta minkäänlaista kontaktia kaloihin. Silloin päätin jatkaa käyntejäni ainakin niin kauan kuin ensimmäinen lohi on veneessäni.

Tässä tällainen esipuhe kalastukseeni Tenolla, jatkan seuraavan kerran muisteluja ja hauskoja tarinoita joskus toiste.