Pitkästä aikaa kirjoittelen jotakin.
Joku pyysi kirjoittamaan saaliin käsittelystä ja säilömisestä. Pitkä matka on tultu siitä ajasta jolloin kaikki kalat laitettiin vanerisiin suolapyttyihin ja upotettiin lähteeseen odottelemaan kotiin lähtöä.


Kun kala on saatu, niin välittömästi lasketaan veret pois. Paras tapa olisi kun pistää pyrstön tyvestä poikki. No tuo tuntuu hieman raa'alta konstilta, etenkin jos kalasta halutaan vielä kuvakin rannassa. ruman näköinen tuollainen pyrstötön lohi pönötyskuvissa. Eli, välittömästi kidusten takaa pääsuoni poikki, pyrstöstä kiinni ja roikuttelua pää alaspäin. Kun tuntuu että kala on tyhjentänyt suonensa, niin kalan puhdistus sisäelimistä ja hyvä puhdistus vatsaonteloon sitten kala kasteltuun säkkiin. Säkki on tietenkin oikeata säkkikangasta, joka pysyy hyvin märkänä. Mikäli halutaan vielä kokeilla kalastusta, niin säkki kaloineen veneen etutuhdon alle. Mutta jos ilma on helteinen, niin kala kylmään mahdollisimman pian. Minulla on mahdollisuus viedä kala naapurin jääkellariin joksikin aikaa kylmettymään. Ennen kuin kala laitetaan pakastimeen, niin olisi hyvä pikku hiljaa kylmettää kala jollakin konstilla. Säkkiin voi esim. laittaa kylmäkallet, tai vaihtoehtoisesti jäädyttää juomapulloissa vettä, joilla saa myöskin kalan kylmenemään.


Ison kalan fileoin siten että ensin poistan selkäevän v-tyylisillä viilloilla, samanlaiset viillot vatsaevään ja pois. Tämän jälkeen vatsaevän kohdalta veitsellä kohti kalan selkää, ihan ruodon vierestä. Tästä vedetään viilto kohti pyrstöä, veitsen kolkutellessa ruotoa, mutta huom. jätetään se file kiinni pyrstön tyvestä. Kun tämä viilto on tehty, niin veitsen terä kohti kalan päätä siihen vatsaevän kohdalle. Laitetaan kämmen tehtyyn "koloon", jolloin kala pysyy hyvin paikallaan toisella kädellä, kun veitsellä fileerataan kala kohti päätä, eli fileeraus tehdään "väärään" suuntaan. Toiselle fileelle sama käsittely. Nyt on fileet irti ja ne saadaan pakasteeseen halutunlaisina paloina. Itse laitan fileen paloiksi siten että katson sopivat kappaleet kahden ihmisen kerta tarpeisiin. Jos on tyhjiölaite  käytössä, niin palaset tyhjiöön ja pakkaseen. Kuivaan kalan hyvin paperilla ennen pakastusta. Selkäruoto tietenkin palasiksi ja pussiin, samoin pää. Eli pää halkaistaan ja paloitellaan. Ja nekin soppatarpeiksi pakkaseen. Yleensä en noita soppatarpeita laita tyhjiöön. Sisäelimistä tietenkin otetaan talteen, maksa ja sydän, jotka yleensä saavat matkan paistinpannulle välittömästi. Mikäli kyseessä on mätikala, niin mäti tietenkin talteen. Helppo on pakastaa mäti pusseineen päivineen, kalvot voi sitten poistaa kun mäti sulatetaan ja laitetaan ruuaksi. Kaverini saamelaisvaimo laittoi mätipusseihin suolaa ja valkopippuria ja sellaisenaan uuniin pellille. Siellä ne paistuivat ja tuloksena herkullista mätipötköä, josta sai leikata siivuja kuten paistista. Mikäli jokirannassa ollaan pitempään, niin hyvä on tietenkin suolata jonkunlainen palanen. Itse suolaan kalan vesisuolauksella. Eli otetaan litra vettä, johonka liotetaan 120 grammaa merisuolaa. Tähän seokseen laitetaan hunajaa 1 desi. Kala astiaan nahkapuoli alaspäin ja vuorokaudeksi kylmään. Tällä menetelmällä kala ei suolaannu koskaan liikaa. Mikäli haluaa suolaisempaa niin liottaa enemmän, esim. 150 grammaa, tällöin suolaus on 15 %. Liemeen voi myöskin laittaa mausteet, eli jos tykkää tillistä, niin tilliä liemeen.
Kotimatkalle tietenkin pitää varata kylmälaukku ja kylmäpakkauksia. Itse teen kylmäpakkaukset juomapulloista joita on tuhoutunut matkan aikana. 0,4 litran juomapulloon vettä, ja pakkaseen jäätymään. Sellaiset kestää sulamatta kylmälaukussa helteelläkin tuon 500 kilometrin kotimatkan.


Kireitä siimoja!

Kuvattu, punnittu ja näkemiin

En nyt muista tarkkaan vuosilukua, mutta olisiko ollut 1983 tai jotain siinä korvilla. Pari ensikertalaista oli tullut lohenpyyntiin, toinen tuttu mies Rovaniemeltä ja hänen tuttavansa Helsingistä. Innokkaita kalamiehiä molemmat ja muunlaista kalaa olivat kyllä pyytäneet paljonkin, mutta eivät lohta. Pojat olivat hankkineet vuokraveneen, muistaakseni Lohikoukusta, ja tulivat Kuusiniemen rantaan, koskapa tunsivat minut ja vanhan isännän Ollin. Olli opetti poikia lohenpyynnin saloihin ja valitsi pojille oikeat pyytövehkeet. Ohjeita annettiin myöskin siitä mitä tehdä kun kala ottaa kiinni.
Kuusiniemen rannassa oli joitakin veneitä lähtöpaikalla, niinpä laskeuduttiin alemmas Borssen suuhun. Sovittiin että minä Ollin kanssa lähdetään ensin ja pojat koittaa soutaa perässä meidän soutulinjoja. Nyt olikin  sen verran tärkeä opetustuokio, että Olli itse päätti näyttää soutulinjat. Niin lähdettiin matkaan ja minä tietenkin tarkkailin vapoja mahdollisen tärpin takia, eikä siinä tullut taakse katsottua. Kun olimme päässeet poulimatkaan soutualueesta, niin viereltä kuului kovaa huutoa ja vene laskeutui vauhdilla alavirtaan. poikien venehän se siinä lipui ja touhu veneessä oli kovaa. Iso kala oli ottanut kiinni Borssen edustalta ja oli tempaissut heti kohti Suomen rantaa. takamiehellä oli ihan oikein vapa pystyssä ja soutumies kelasi tyhjiä veneeseen ja vene meni vauhdilla meidän ohi. Olli komensi minut nostamaan vieheet ylös. Saatuani kaikki vieheet ylös, lähdimme Ollin kanssa seuraamaan tilannetta, josko pojat tarvisisivat apua kalan väsytyksessä ja koukkauksessa. Olli ohjasi veneemme Suomen puolelle ja aloitti laskeutumisen alavirtaan samaan tahtiin kuin pojat. Patokosteen suvannossa kala antoi ensimmäisiä merkkejä väsymyksestä. Olli antoi pojille kuuluvalla äänellä neuvoja koukkauksesta. Tsuntsannuorin kallioitten alapuolelle kun pojat pääsivät niin kala oli kyljellään veneen vieressä, Olli sanoi että antaa kalan käydä vielä pikku mutkan, niin se on varmasti väsynyt. No niinhän siinä kävi että poikien kala väsyi kunnolla ja pojat saivat kalan koukatuksi veneeseen.  ja koukkumies tainnutti kalan. Vene oli ajautunut lähelle rantaa, joten pojat päättivät rantautua. Rantaan päästyään toinen otti veneen keulasta vaa'an, kameran, irrotti vaapun kalan suusta ja irrotti nostokoukun kalan kyljestä. Kala punnittiin, 13.5kg komea kojamo, valokuvattiin ja asetettiin matalalaitaisen veneen keski-istuimelle, pojat olivat värkänneet tällaisen istuimen vapamiehelle. Tärisevin käsin pojat panivat tupakaksi veneen vieressä ja silloin veneestä kuului kolahdus ja samalla vedestä voimakas loiskaus. Istuimella ei enään ollutkaan kalaa, vaan kala makasi kyljellään pari metriä veneestä. Koko porukka rannalla seisoi hölmistyneen näköisenä. Samalla kun tajusimme mitä oli tapahtunut, niin kala potkaisi voimakkaasti pyrstöllään ja hävisi Tenon virtoihin. No tilannehan ei nykyisin c&r aikakautena tunnu niin ihmeelliseltä että kala laitetaan takaisin, mutta tuohon aikaan lohen kilohinta vastasi kylmäsavustetun poron hintaa, eli menetetty saalis oli tosi arvokas. On huomattava että sellainen parikiloinen titti maksoi sen aikaisen viikon tenoluvan takaisin.
No, ei pojat kauan asiaa surreet, vaan Olli sanoi että perinteisesti kun on saanut ison lohen, niin sitä piti mennä Utsjoen matkailuhotelliin juhlistamaan hyvällä illallisella, tai ainakin Ailigas-leivällä. Joten ei kun autoon ja matkailuhotellille syömään ja muutama drinkkikin nauttimaan, sillä todisteaineistohan kalasta oli kamerassa, saatu, mikä saatu.

Lohensoudun perusteita

Tässä kirjoituksessa käsittelen ainoastaan lohensoutua Tenolla, koskapa muualta ei ole kokemusta, mutta luulen että samat pääperiaatteet pätevät myös muilla lohijoilla, lisäksi on huomioitava että tämä on minun tapani soutaa lohta, muitakin vaihtoehtoja varmaan on ja kuten lohenkalastuksessa yleensäkin on, niin kaikki tavat ovat oikeita, kun emme tiedä tuosta lohen ajatuksenjuoksusta juuri mitään.

Periaatteessa lohensoutu on yksinkertaista ja yksitoikkoiselta puuhalta kuulostavaa touhua, virrassa jarrutellaan vauhtia soutamalla. Kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen voin sanoa että joka kesä tulee opittua jotain uutta. Ennen kun lohensoudu aloittaa, niin mielestäni kannattaa opetella muutama asia kunnolla.

Lähtöpaikat: Tenolla on jokaisella "poolilla" oma lähtöpaikka, niitä ei ole maastoon mitenkään merkitty, vaan ne on vuosien saatossa määrittyneet ns. virallisiksi lähtöpaikoiksi. kuitenkin nämäkin paikat saattavat hieman muuttua vedenkorkeuden mukaan. Esimerkiksi Kuusiniemessä, jossa itse soudan paljon, niin lähtöpaikka muuttuu korkealla vedellä n. 200 mertiä ylemmäksi, kesävedellä sieltä jos lähdön tekee, niin voi olla varma että jossakin vaiheessa puukalat iskettävät pohjaa ja laput tarttuvat risuihin tai kivenkoloihin. Mutta tulvavedellä siinä on heti lähdön kohdalla oiva kalapaikka. Yleensä nämä lähtöpaikat erottaa siitä että soutajia on rannassa odottamassa vuoroaan. Kun rantaan tullaan, niin on hyvä kysyä kuka on viimeisenä vuorossa, siten oma soutuvuorokin selviää. Nuorempana kun tuo uni oli herkässä, niin sanottiin viimeksi tulleelle, että voisitko herättää kun olet lähdössä, sillä lailla saatiin univelkoja vähemmäksi, sinne vaan veneen kokkaan nukkumaan turkishaalarin sisään.

Ajolinjat: Tenolla on muotoutunut aikojen saatossa myöskin ajolinjat. Ensinnäkin on hyvä tietää mistä pystyy ajamaan kolistelematta moottoria pohjaan ja toiseksi oikeat ajolinjat on hyvä tietää ettei ajele hyviä ottipaikkoja pilalle. Myöskin on hyvä muistaa, ettei moottorilla tarvitse aina ajaa täydellä kaasulla.

Opas: Ensikertalaisen on hyvä joko palkata paikallinen opas ensimmäiselle kalaretkelle tai pyrkiä jonkun kokeneemman mukaan. Näin on helpompaa opetella tavat ja kirjoittamattomat säännöt.

Yksityiset rannat: Niin Tenolla kuten muillakin vesialueilla on yksityisiä rantoja. Niille maihinnousua täytyy välttää. Ei pidä luulla että tenonvarren rannoille olisi sen kummempi oikeus rantautua kun muuallakaan. Monesti näkee turistiveneen rantautuneen jonkun kesämökin tai asumuksen rantaan ja jopa käyttämään palstanomistajan tulipaikkaa, pahimmassa tapauksessa tulipuutkin käytetään hyväksi. Jätettäneen rauha asukkaille ja mökkiläisille.

Väkijuomat: Viinakset on, onni kyllä, kaikonneet tenonsoutajien repuista. Eihän ne kalastukseen kuulukaan. Mikäli tuota hommaa harrastaa, niin sitten majapaikassa. Joskus kuitenkin näkee huonossakin kunnossa olevia kalamiehiä. Heistä ei tietenkään ole haittaa kalapopulaatiolle, mutta haittaa on kalakavereille ja muille rannalla viihtyville.

Tässä joitakin periaatteita jotka ovat ainakin minun mielestä tärkeä pitää mielessä ennen kuin joelle kannattaa suunnata. Seuraavassa kirjoituksessa sitten kerron tarkemmin omista soutulinjoista ja taktiikoista jokialueelta jolla olen viimeiset yli kolme vuosikymmentä soutanut.

Perho nimeltään M08

Talvella 2008 lueskelin erästä perhokirjaa, siinä kirjoittaja mainitsi että hän perustaa pitkälle lohiperhossa iskupisteitten toimivuutta. Mietiskelin minkälaista iskupistettä alkaisi kehitellä omaan perhoon. Vaihtoehtoina olivat hot orange, hot green ja hot pink. Noista valitsin hot greenin. Eli fluorisoivan vihreän ympärille piti sitoa jonkinmoinen tekele. Ensinnäkin koukkuvalintaan, mahdollisina koukkuina single ja tupla. Singlen osalta valinta osui Gamakatsun koukkuun, koko 2. Koukku oli terävä ja tuollaiseen hieman perästään käyrään koukkuun saa sidottua kauniin perhon. Kaksihaaraisiaa olikin sitten useampia vaihtoehtoja. Kooksi olin jo valinnut 4:n. Partridgeltä oli vaihtoehtona joko malli Q tai Double Wilson. Mustadilta taas 80525 BL. Valinta osui Double Wilsoniin. Perhoa suunnittelin kylmänkelin perhoksi, joten helaksi hopeaa ja kun osui vihreäksi tuo iskupisteen valinta, niin silloin perävaihtoehdoksi jäi mielestäni keltainen silkki, sen takia että keltainen muuttuu hieman vihreäksi kastuessaan, se on tietenkin riippuvainen siitä, mitä sitoo keltaisen alle. Tässä tapauksessa laitoin mustaa sidontalankaa, jotta tuo vihertävyys olisi mahdollinen. Pyrstöksi jotain kellertävää, siispä crest tai keltaista kultafasaanin selkähöyhentä, ensimmäisiin malleihin laitoin crestin. Vyöksi valitsin taas vihreänsävyistä riikinkukkoa, muutama herli sidottuna lakan päälle. Sitten miettimään rungon värejä. Koskapa perhoa olisi tarkoitus uittaa kylmän veden aikaan, niin hopeaa tietenkin, eli ovaali hopea kierre ja peräosa hopeiasta. Valitsin pakotetun hopean rungon peräosaan ja aiheessa pysyäkseni rungon etuosaan tummaa vihreää. Ja keskelle runkoa siis jäi tuo fluorisoiva vihreä iskupiste. Häkiläksi ensin ajattelin harmaata helmikanaa, mutta kun pussillinen vaaleanvihreää helmikanaa sattui silmään, niin sitä sitten. Siipeen laitoin alussiiveksi kultafasaanin tippettiä, sitten harmaakärkistä oravaa nippu ja molemmille sivuille harjattua kultafasaanin pyrstösulkaa 3-4 kpl molemmille puolille. Sarvet tein punavalkoisesta macawista ja pääksi valitsin jälleen kerran vihreää, eli oliivinväristä sidontalankaa, joka kyllä lakattuna näytti enemmänkin kultaoliivilta. Perho oli valmis, eli kesän odotukseen.
Eräänä päivänä olin puhelinyhteydessä erääseen kuuluisaan lohensoutajaan, joka sanoi, että nyt taisi tulla oikea ottipeli, tummapohjaisiin paikkoihin. Sainkin tuon keskustelun aikana idean, että mitäpä jos laittaisi oikein koekalastajat asialle ensi kesänä. Eräällä pinellä, nyt jo lopetetulla, nettipalstalla sitten hain koekalastajia perholleni. Kokeilijoita ilmaantuikin seitsemän urhoollista, joten ei kun perhot postiin postimaksua vastaan, en siis pyytänyt minkäänlaista maksua perhoista.
Tuli heinäkuu ja nuo koekalastajat valuivat kohti tTenoa, mukanaan tuo koeperho. Ensimmäiset uutiset kaloista tulikin jo heinäkuun ensimmäiseltä viikolta, soutumiehet Tiiransalmessa norjan puoleisessa väylässä olivat saaneet kosketukset kaloihin. Sitten alkoi tulla ilmoituksia heittomiehiltä samoilta seuduilta, eli perho tuntui toimivan sekä isolle kalalle että pienemmälle. Perholla saatiin tittiä, lohijalkaa ja muutama yli kympin kalakin. Erään koekalastajan perhoon oli iso lohi ollut niin kiinnostunut että otti huulikorukseen perhon ja pätkän siimaa lisäksi. Muutama muukin katkotusilmoitus tuli tietooni.
Perho siis toimi, perhoja oli kaikkiaan 7 kappaletta koepyynnissä ja niillä saatiin 12 kalaa, lisäksi karkuutukset ja katkotukset päälle. Mielestäni tuollainen tulos antaa jo viitteitä ottiperhosta. Itselläni on tuon kesän jälkeenkin useita tapahtumia perholla, eli ei ollut ainakaan yhden kesän juttu. Sen kyllä huomasi että kun macaw sarvet jostain syystä katkeavat tai muuten tuhoutuu, niin perho menettää toimivuuden, siis ei ole ainakaan minulla toiminut, onhan siellä joella toki muitakin muuttujia, miksi sarveton perho ei ole pelannut, mutta itse tein tuon johtopäätöksen. Huono puoli onkin että tuo scarlet macawin saatavuus on erittäin vaikeaa, jotain korvaavaa pitänee keksiä tilalle. Lisäksi tuollainen haalean vihreä helmikana on loppunut joten pitää kokeilla harmaata helmikanaa, sehän oli alkuperäinen ajatus häkiläksi. Ensi kesänä kokeillaan josko olisin löytänyt korvaajan. Perhon resepti tuolla http://www.perhoboxi.com/perhosivut/helin_pekka/m-08.htm

Kuusiniemen Oliivi

Miten syntyy hyvä perho? Hieman tietoa ja paljon hyvää onnea. Näin syntyi myöskin Kuusiniemen Oliivi. Kymmeniä kaloja koukuttanut perho.
Oli kevättalvi 2005, kotona sidoskelin perhoja ja suunnittelin seuraavan kesän kalastusta. Käytössä oli Partridgen kolmihaara koukkuja. Talvella olin saanut eräältä tukkurilta pahvilaatikollisen poistoon joutavia perhonsidontatarvikkeita. Pusseissa oli erään konkurssiin menneen kalastusliikkeen mainoksia. Iso osa tavarasta, esimerkiksi häkilähöyhenet olivat jotenkin rispaantuneita, mutta joukossa oli käyttökelpoistakin tavaraa. Pahvilaatikosta löytyi vaaleaa oliivinvihreää polypropyleeninauhaa. Vihreä on ollut kautta aikain hyvä väri lohiperhoissa, joten sitä siis koukulle. Aloitin sidonnan kuten aina lanka kiinni koukkuun sja lankakierroksia puoleenväliin koukunselkää, jolloin laitan helan kiinni, no, mitä helaksi? Sidontapöydällä lojui pieni pätkä holokultaista nauhaa, siis siitä hela. Silloin jo ajattelin että perhosta tulee aurinkoiselle kelille sellainen lohijalkaperho. Hela oli kiinnitetty, joten perän vuoro, olin ostanut fluorisoivia silkkejä, oranssin ja vihreän, joten eiköhän noita käytetä, ajattelin. Ensin vihreä peräksi sitten pyrstöksi crest ja sen eteen hot oranssi silkki. Kierteeksi laitoin samaa holo kultaa, runkohäkiläksi tuli puolivahingossa ruskea kukko ja rungoksi tuota oliivinvihreää polypropyleeniä. Häkiläksi olin miettinyt harmaan helmikanan, sehän on turvallinen valinta, koskapa useimmissa lohiperhoissa sellaista löytyy perhon kurkusta. Jäljellä olleet helmikanan höyhenet olivat aivan liian pitkiä 4:n koukulle, joten jotain korvaavaa piti löytää. No pöydällä oli harmaakärkistä oravan häntää, joten väri pysyisi saman kuin helmikanan kanssa. Eli siitä nippu häkiläksi ja saman tien siiveksi samaa materiaalia. Kun siipi jäi jotenkin liian harvaksi, niin päätin laittaa mustaa oravankarvaa hieman kaveriksi. Mustaa lakkaa päähän ja perho oli valmis.
Heinäkuun ensimmäisellä viikolla olin jälleen Tenolla kalassa. Olin lähtenyt aamuvarhain, kuten aina ensimmäisenä Yläkönkään alle soutamaan. Köngäs kannattaa soutaa aamuvarhain, silloin auringonvalo paistaa suoraan soutajan silmiin ja silloinhan minun tietämyksen mukaan kala on parhaiten otillaan. Mutta ei ollut tällä kertaa. Seitsemän aikoihin laskeuduin Kuusiniemeen aamupalalle, eli kahvia pullosta ja leipää mahaan. Olin jo aikeissa lähteä Kuusiniemenväylää soutamaan kun jotenkin ajatukset saivat minut menemään suoraan Borsen suuhun. Mukana oli ainoastaan kolme perhoa, yksi niistä tuo keväällä rakentamani Kuusiniemen Oliivi. Rannassa laittelin perhoja uimaan ja tuo Kuusiniemen oliivi tahtoi pyörähtää väkisin väärinpäin uimaan. koitin saada sitä paremmin uimaan mutta ei se sen kummemmaksi muuttunut. No meinasin jo jättää ko. perhon kokonaan pois, mutta päätin laittaa sen keskivapaan. siinä lähtöä tehdessäni keskellä Borsen suuta hyppäsi iso lohi. Ajattelin että tuo se olisi kiva saada. Sitten soutamaan, ensimmäiseksi keskivapa veteen. Käännyin penkillä ottamaan toista vapaa veneen keulasta, kun 7000 Ambassadeur piti mukavan kuuloista pärinää veneen perässä. Saman tien vapa käteen ja väsyttämään kalaa. Vedin airoilla muutaman kerran, jotta saisin veneen keskivirtaan, Väsyttely sujui entiseen malliin kalan pysytellessä koko ajan veneen yläpuolella ja näin ollen väsyi aika nopeasti. Veneen ollessa Borsenväylän toppakiven kohdalla kala tulikin jo kyljellään veneen viereen josta se oli helppo koukata. Kuusiniemen Oliivi oli syvällä kalan suussa tukevasti kiinni kahdesta koukustaan. Nousin Kuusiniemeen ja pikainen punnitus kalalle joka painoi 8,5 kg, hieman tumma selästään.
Testasin tuon Kuusiniemen oliivin uinnin taas ja sama juttu, perho ui selällään. Samalla vieheellä sain useamman kalan sinä kesänä. Elokuussa laitoin sen jälleen siiman päähän ja silloin sitä kävi pureskelemassa useampikin taimen, mutta ei lohi. Silloin päätin että laitan sen vaikka väkisin uimaan "oikein" päin ja aloitin häkilän nyppimisen, lopulta tuo auttoi ja pienemmällä häkilällä se uiskenteli nyt normaalisti. Seuraavana keväänä tein kaksihaaraan samanlaisia malleja. Kesällä 2006 sitten uitin tuota vanhaa ottipeliä, mutta ilman tapahtumia. Kuitenkin kaksihaaraisena se pelasi, mutta ei pelannut enään kertaakaan tuo väkisin "oikeinpäin" uitettu malli. Noilla kaksihaaramalleilla, minä ja useampi kaverini, on saantu kymmeniä lohia. Ainoa ihmeellisyys minulla on ollut se, ettei tuohon malliin ole tarttunut kuin 7-9 kg lohia, siis ei yhtään tittiä, eikä lohijalkaa. Viime kesältä tiedän että Alakönkäältä eräs kalamies, kuka minulta tuollaisen tilasi sai mallilla lohijalan, eli on se ainakin kerran kelvannut pienemmällekin. Sen sijaan keltaisella häkilällä varustettu muunnos on antanut Kuusiniemen kärjestä useammankin pienen kalan. Elokuussa on pelannut sellainen malli, jossa perässä on punaista silkkiä, noitten vihreän ja oranssin tilalla.
Eli monta pientä sattumaa piti olla, että ylipäätänsä tuo perho alkoi uiskentelemaan melkeinpä pysyvästi siiman pässä kirkkailla aamukeleillä.
Resepti tuolla sivulla http://www.perhoboxi.com/perhosivut/helin_pekka/kuusiniemenoliivi.htm

Lohipainia isommuksen kanssa

Jälleen kerran olin Ollin kanssa lohenpyynnissä kesäkuun puolivälissä. Vesi oli korkealla, puut vailla lehtiä, eikä joella näkynyt muuta liikettä meidän lisäksi. Kulkutus oli juuri loppunut ja kulkuttajat olivat saaneet hyviä saaliita. Eräs kulkuttaja sanoikin että turha lähteä soutamaan kun verkoilla oli tyhjennetty joki. No päätettiin kuitenkin yrittää, lähtö tapahtui normaalia ylempää Kuusiniemen rannasta. Minä olin airoissa ja Olli hoiteli vapoja. Keskivapaan laitettiin vanha punavalkoinen River Runt. Juuri kun olimme saaneet vieheet pyyntiin, niin keskivapa taipui luokille, pari aironvetoa kalan tartuttamiseksi ja kaksi tyhjää vapaa kelattiin pois. Kala otti voimakkaan pyrähdyksen alavirtaan, joten ei kun vauhdilla perään ja yrittämään kalan alapuolelle virtaan nähden. Borsen mutkan takana päästiin veneen kanssa kalan alapuolelle ja kala aloitti pyrähtelyt ylävirtaan. Nämä pyrähtelyt eivät olleet kovinkaan pitkiä. Kala tuli veneen viereen Emännänsuvannon yläpäässä jossa se teki voimakkaan ilmaloikan. Silloin huomasin että suuremman luokan kalan kanssa ollaan tekemisissä. Olli karjui perässä että huopaa, Ollilla oli tapana mennä kaikkien isompien kalojen kanssa erääseen akanmyllyyn Paddasuvannon yläpäähän, jossa kala sitten koukattaisiin. No päästiin tuohon akanmyllyyn, jolloin kala olisi hyvä koukata. Olli sanoi että hän koukkaa kalan itse. Jonkin ajan kuluttua kala olikin valmis koukattavaksi ja Olli iski koukun kalan kylkeen. Samalla puukala irtosi kalan suusta ja kala pyörähti myös nostokoukusta irti veneen pohjalle jossa se pompppasi voimakkaasti ilmaan. Nopeasti Olli hyökkäsi kalan päälle. Olli makasi 160 cm pitkällä vartalolla kalan päällä ja kala potki miehen alla. Oli naurussa pitelemistä kun katselin keulapaikalta tuota painia. Olli huusi että lyö päähän, mutta ei uskaltanut kun sekä Ollin pää, että kalan pää oli samalla hollilla. Kysäisin Ollilta että kumpaan hopeanhohtoiseen päähän isketään? Olli veti päänsä pois kalan pään vierestä, jolloin pääsin tainnuttamaan kalan. Kun Olli nousi kalan päältä oli näky hauska kun pieni mies oli päällystetty suomuilla ja kalansuljulla rintamuksesta. Noustiin veneellä Kuusiniemen majapaikkaan ja punnittiin kala. Isolla mätikalalla oli painoa 15,5 kg. Myöhemmin tuolla voimakasuintisella punavalkoisella River Runtilla saatiin useampikin kala, se kuului kyllä vakiovarustukseen kesäkuun souduissa, kunnes eräs isomus otti sen omakseen. Itse olen tehnyt omatekoisen samanvärisen, mutta sillä en ole saanut yhtään isomman luokan kalaa, pieniä alkukesän nousukkaita kylläkin. Toinenkin kommellusmatka Ollin kanssa on tehty tuolla River runtilla, mutta siitä joskus myöhemmin.

Rautua pöytään asti

Aamulla singahdin tunturiin. Norjan sää lupasi svak vindiä ja puolipilvistä, eli keli tuntui lupaavalta. Puurajan yläpuolelle päästessäni, huomasin että tuuli olikin aika kova. Kelkanjälki järvelle oli peitossa ja näkyvyys aika heikko. Päätin kuitenkin mennä kokeilemaan, vaikka ajattelin ettei järvellä kovin kauan viihdy tuossa tuuleessa. Rantaan päästyäni kairasin vanhaan reikään avannon ja pilkki veteen kärpäsentoukilla höystettynä, laitoin vavan hankeen pystyyn ja aloin laittelemaan istuinta istumakuntoon, kun vavankärki alkoi täristä. No pikkuinen rautu ylös ja saman tien rautu vapauteen, mutta eihän tuota ituinta saanut laitettua kuntoon kun jo vavassa tuntui taas nykäyksiä. Puolenkilon rautu jään päälle. Toinen samanlainen tuli heti perään. Sitten tuntui kovaa vientiä vavassa, tosi iso rautu kiinni, aikansa rautu pyristeli vastaan ja siimasta vetäen sain sen avannon reunalle, niin eiköhän siima katkennut. Olisi ollut varmaan ennätysrautuni, mutta niin oli kiintynyt pilkkiin että vei mukanaan. No ei kun uusi pilkki veteen ja onkimaan, mutta ei toiminut toinen pilkki niin hyvin, kuitenkin pari puolenkilon rautua sain ylös, useita pikkurautuja laitoin takaisin kasvamaan. Tuuli tuntui kovalta ja käsiä jo paleli tunnin kalastuksen jälkeen, että päätin lopetella kalastusta ja palata mökille. Tietenkin kun mökille pääsi, niin tuuli lakkasi ja aurinko paistoi täydeltä terältä, mutta sama kai tuota aurinkoa on ottaa mökin terassilla. Kotaan tulet ja raudut paistumaan, on hyvää. Pitää aamusella käydä kylällä hakemassa uutta siimaa ja jos löytäisi samanlaisen pilkin minkä menetin.